Katutaidetunnelit
Alikulkutunneleita kannattaa elävöittää katutaiteella. Seinämaalaukset lisäävät tunneleiden viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta erityisesti, kun maalaushankkeen lisäksi kiinnitetään huomiota tunnelin ylläpitoon ja valaistukseen. Käsin toteutetulla katutaidetunnelilla on viesti kaikille tunnelista kulkevilla: täällä ovat ihmiset vaikuttaneet ympäristöönsä.
Katutaidetunnelin toteutus
Katutaidetunnelit voidaan toteuttaa työpajana, ammattitaiteilijoiden yhteisteoksena tai yksittäisen taiteilijan teoskokonaisuutena. Alikulkutunnelia maalattaessa tulee ottaa huomioon ohikulkijoiden turvallisuus, maan suojaaminen roiskeilta ja kohteeseen sopivat materiaalit. Tunneli on maalaukselle teknisesti haastava silloin, kun betonirakenteen takana olevasta maa-aineksesta tihkuu kosteutta rakenteen läpi. Silloin on tärkeää varmistaa, että maalilaatu päästää kosteutta tarpeeksi läpi. Esimerkiksi spraymaali luo hengittämättömän kalvon pintaan, joka lähtee herkästi lohkeilemaan irti, kun vesi jäätyessään laajenee. SAV Taidekollektiivi toteuttaa taidetunnelinsa yleensä eri valmistajien julkisivumaaleilla.
Ehdotus alikulkutunnelin maalauksesta voi lähteä alueen asukkaiden toiveesta. Jos yhteisön toiveena on epämiellyttäväksi koetun tunnelin taiteistaminen, voi asiasta viestiä tunnelin ylläpitäjälle tai meille. Autamme mielellämme selvittämään, onko tunneliin mahdollista maalata. Usein alikulkutunneleiden taidehankkeita tilataan kunnan toimesta. Taidemaalaamme tunneleita Suomessa, teemme prosenttiperiaatteella toteutettuja teoksia tunneleiden korjaustöiden yhteydessä tai uuden tunnelin rakentamisen yhteydessä.
Mitä katutaidetunnelin maalaaminen maksaa?
Kustannukset muodostuvat pääosin teoksen koosta ja toteutustavasta, jonka perusteella SAV tekee kustannusarvion ja tarjouksen tilaajalle. Projektin budjetti muodostuu taideteoksen luonnostelutyöstä, työn valmistelusta, roudauksesta, suojauksesta, mahdollisista nostinvuokrista ja lupaprosesseista sekä itse maalauksesta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella hintaan tulee myös mahdolliset matka- ja majoituskulut. Hintahaitari katutaidetunnelille on todella laaja: välillä maalausharrastajat haluavat piristää ympäristöään spraymaalauksilla puoli-ilmaiseksi, kun taas erilaisia nostimia ja lukuisia erilaisia pintoja sisältävät julkisivumaaleilla maalatut suuret teoskokonaisuudet maksavat kymmeniä tuhansia euroja. Toteutuksen aikajänne on myös saman kaavan mukainen: näyttävä graffititunneli syntyy taitavilta spraymaalaajilta päivässä, kun taas suuri muraalimainen kokonaisuus voi viedä yli kuukauden työn muutamalta taiteilijalta.
Katutaidetyöpaja tunnelissa
Työpajatunneleissa mielestämme paras lopputulos saavutetaan, kun kokonaisuutta ohjaa ammattitaiteilija tai ammattitaiteilijaryhmä, joka vastaa lopputuloksen viimeistelystä ja työpajaan osallistujien ohjaamisesta luonnosvaiheesta toteutukseen. SAV Taidekollektiivi on toteuttanut alikulkutunneleissa lukuisia työpajoja kaiken ikäisille osallistujille. Teos voidaan suunnitella yhdessä työpajalaisten kanssa, siihen voidaan kerätä tarinoita paikallisilta asukkailta tai se voi kertoa esimerkiksi vieressä sijaitsevan paikallisen nähtävyyden tarinaa. Alikulkutunneleiden maalaukset ovat oiva tilaisuus tuoda esille alueen historiaa, tarinoita ja yhteisöllisyyttä ja näin nostaa asukkaiden alueylpeyttä. Tunneleissa voidaan leikkiä rohkeasti väreillä tai kuvan ja tekstin yhdistelmillä.
Näissä kuvissa näkyy monenlaista työpajatoimintaa, joka oli SAV:n toiminnan ytimessä katutaidekollektiivin alkuaikoina alkaen vuodesta 2013.
Alikulkutunnelin maalaus pähkinänkuoressa:
Teoksesta tuotetaan luonnokset sekä havainnekuvat tilaajalle hyväksyttäväksi etukäteen, jos näin sovitaan.
Teknisiä seikkoja, joita otetaan huomioon ovat esimerkiksi maalauspinnan pesu ja pohjustus, pohjamaalauksen maalilaatu, korokkeiden käyttö ja maalauksen jälkeisen töhrysuojan tilaaminen.
Tunneliteoksen maalaamiselle laaditaan usein turvallisuussuunnitelma, liikenteenohjaussuunnitelma ja haetaan tarvittaessa kadunkäyttölupa työskentelyyn. Perusperiaatteenamme on, että tunnelia voi käyttää läpikulkuun maalaamisen ajan.
SAV toteuttaa teoksia myös työmailla: taidekollektiivin jäseniltä löytyy työturvallisuus-, valtti- ja henkilönostinkortit sekä vaadittavat turvavarusteet.
Teos maalataan seinän materiaalien ja tilaajan asettamien reunaehtojen mukaan.
Tunnelin maalauksessa voidaan osallistaa sen käyttäjiä mahdollisuuksien mukaan yhdessä sovitulla tavalla. Osallisuuden menetelmiä voi olla tarinoiden kerääminen, luonnoksen yhteissuunnittelu tai teoksen maalaaminen yhdessä asukkaiden kanssa.
Perusperiaatteenamme on ollut, että teos siirtyy valmistumisen jälkeen kohteen omistajan omistukseen, mutta teoksen taiteilijoilla säilyy tekijänoikeus luonnokseen ja teokseen tekijänoikeuslain mukaisesti.
Teoksista voidaan tehdä sopimukset tilaajan ja toteuttajan välille, jossa käydään läpi muun muassa kustannuksista, luonnosprosessista, teoksen tekniikasta, prosessin osallisuudesta, aikataulusta, huoltovastuusta sekä tekijän- ja käyttöoikeudesta.
Katutaideteosten ylläpito ja huolto
Erityisesti maantasalla olevat katutaideteokset tarvitsevat silloin tällöin myös huoltoa ja ylläpitoa. Teokseen saattaa ilmestyä ei-toivottuja uusia kuvioita tai maali saattaa lohkeilla, mikäli maalaushetkellä olosuhteet eivät ole olleet ihanteelliset. Teoksen tekijänoikeudet säilyvät aina taiteilijalla, joten ylläpidosta ja huollosta on sovittava yhdessä taiteilijan kanssa, etenkin jos päädytään muokkaamaan vanhaa maalausta. Huollon ollessa ajankohtainen voidaan valita yksi kolmesta lähetysmistavasta:
“töhrysuojaus” ja/tai teoksen korjaaminen pesemällä
teoksen korjaaminen maalaamalla
teoksen korjaaminen maalaamalla niin, että teosta jatketaan uusilla kuvilla.
SAV pitää mielellään huolta teoksistaan ja meidät voi palkata teosten huoltotehtäviin. Jokaisen teoksen valmistuessa sovitaan myös teoksen ylläpitovastuusta ja sen ulkoistamisen kustannuksista. Suunnittelemme huollon luonnollisesti yhdessä seinän omistajan kanssa.
Mikään maalaus ei ole ikuinen. Seinämaalien elinkaari on noin 10-15 vuotta, oli kyseessä sitten muraali tai tavallinen, harmaaksi maalattu seinänpääty. Maalauksen elinkaaren tullessa päätökseensä voidaan keskustella siitä, halutaanko seinään uutta maalausta, restauroidaanko, uudelleenluodaanko vanha vai tilataanko aivan uusi maalaus.